Aurinko paistaa risukasaankin

Perjantai aamu saapui, Tirppis pomppi aikaisin aamulla kuin superpallo pitkin taloa malttamattomana. ”Äiti mä en malta odottaa, koska lähdetään?” Hiljaa mielessäni pelkäsin että päivästä tulee fiasko ja samalla toivoin syvästi, että ensimmäinen koulupäivä menee hyvin. Fiaskoa pelkäsin siksi, että kulunut viikko on ollut todella rankka. Aivan jäätäviä tic ’kohtauksia’ mitä Tirppis ei itse ole hallinnut yhtään vaan tarvinnut siihen äitiä tai isiä apuun. Toivoin, että ensimmäinen päivä menee hyvin, jotta uusi kouluvuosi saa hyvän alun ja lähtee hyvillä mielin kouluun. Siinä mä tein etätöitä ja vastailin lähtölaskentaa, puolitoista tuntia jäljellä, tunti kaksyt minuuttia, tunti kymmenen... Teini oli valvonut aikalailla koko yön hermostuneena ja kun lähtöaika läheni niin roikkui melkein karmeissa, en halua, en, en ja en, onko pakko? Kuitenkin positiivisella nuotilla siinä mielessä, ettei hermostunut vaikka aiheesta jotain vitsailin. Tirppis toivoi että menen saattamaan tuon pienen matkan, hän kun ei tiedä minkä näköinen uusi opettaja on.

Koulun pihalla oli täysi hulina päällä, Tirppis nopeasti bongasi pari tuttua lasta ja pojat jäivät sivummalle touhuamaan ja meitä oli muutama äiti siinä saatilla. Lopulta tuli se heti kun oven luokse ilmestyi iloisen näköinen nainen heilutellen lappua missä näkyi luokkatunnus ja Tirppis jonoon. Opettaja esitteli kättäpäivää itsensä ja pienen hetken harkinnan jälkeen Tirppis rohkaistui ja reippaana esitteli itsensä, totesin että tämä on mun hetki poistua. Tassuttelin kotiin jatkamaan töitä ja toivoin parasta.

Teini saapui ensimmäisenä kotiin, päivä oli mennyt ihan hyvin ja kun alkujännitys oli ohi, niin nukahti pitkille päikkäreille. Herättyään totesi, että nyt se meni tajuntaan, ysi alkoi ja tästä tulee rankkaa. Hirveästi pitää tehdä töitä. Niinhän se on, mutta mä autan minkä vain voin. Sanotaan että teinien huone on kuin Ikea, sieltä löytyy miljoona kuppia ja rättiä. Siivoiltiin yhdessä Teinin huonetta ja pyyhkäisin sohvan alustaa harjalla. Joku kolisee, tarkempi tutkimus osoitti että sohvan alla oli pino kukkaruukkuja...! En tiedä kummalla meistä oli hämmästyneempi ilme tästä löydöstä. Teini kysyi että miks mun sohvan alla on kukkaruukkuja ja totesin että olin kysymässä muuten ihan samaa sulta. Se on mysteeri ja jää mysteeriksi.

Tirppis saapui koulusta myös ja oli aivan onnesta soikeana, päivä oli mennyt super hienosti. Huokaisin syvään, ihan mahti juttu!! Tottakai huonoja ja mega huonoja päiviä tulee vielä, mutta toivoin että ensimmäinen päivä menee hyvin. Opettajakin tiedotti että wilma merkinnät on aina aiheesta, niin hyvät että huonot. Ja Tirppis sai vain hyvää palautetta.

Hienosti skarpattu koulupäivä alkoi näkyä hyvin pian, kuormitus ollut valtaisia ja sitten repesi. Tirppis itki ja huusi rajuja ticejä, tarvitsi jatkuvaa läsnäoloa. Aloitettiin uusi lääke päivällä mutta tuntui että mitään ei näy missään. Ticit vain roihusi menemään.

Lauantai alkoi samaan tapaan, kiemurteli suorastaan ticien tuskaa ja itki valtoimenaan. Sydän meinasi särkyä. Mitään ei kyennyt päättämään, edes sitä että mitä katsoisi telkusta. Aivan ylivoimaista tehdä päätöksiä. Hetken kuluttua hiljeni, Tirppis oli nukahtanut sohvalle uupuneena. Olin juuri ottanut imurin esille, mutta totesin että se voi odottaa. Pieni saa nukkua hetken. Tuli aika herätellä parturiin, siitä alkoi jälleen kriisi. En tiedä mitä haluan hiuksille tehdä, totesin että me keritään vielä sitä miettiä. Oltiin tarkoituksella menossa etuajassa sinne, että Tirppis kerkiää asettua taloksi. Vielä pari vuotta sitten parturissa käynti oli yhtä paniikin omaista huutoa. Sitten eräs tuttava otti homman hoitaakseen ja Tirppis oppi luottamaan häneen, nyt oli edessä täysin vieras. Perille päästyämme Tirppis asettui lähelle ovea nippuun, annoin istua siinä ja olla rauhassa. Se auttoi, kun tuli omavuoro, niin oli äärettömän jännittynyt mutta ei panikoinut. Hiustenleikkaus sujui hienosti ja parturi-kampaaja oli todella ammattitaitoinen ja nopea. Osasi jutella juuri sopivasti ja tarpeeksi kevyitä juttuja, että Tirppis pysyi kasassa. Olin älyttömän ylpeä pikkumiehestäni!

Sitten tuhatta ja sataa kotia kohti, että keritään ennen vieraita. Pojilla on synttärit kuukauden välein toisistaan ja pari vuotta sitten Tirppiksen toiveesta ne on pidetty yhteisjuhlina. Mulle sopi erittäin hyvin ja Teini tuumasi että hänelle se on aivan sama miten pidetään. Ei meillä ruuhkaa ollut tällä kertaa, isovanhemmat sekä poikien täti ja serkut siltä puolelta. Mukavaa oli ja pojat osallistui kivasti. Aina välillä kumpikin vetäytyi omiin huoneisiinsa vetämään happea ja sitten taas osallistuivat. Mun vanhemmat oli vielä täällä kun Tirppis väsähti kaikkeen jännitykseen ja uusi lääke taisi myös vaikuttaa, nukahti meidän sängylle sikeään uneen. Muutaman tunnin unien jälkeen oli yllättävän seesteinen pienimies. Tuntui että uusi lääke alkoi näyttää tehoaan. Ilta meni pienillä ticeillä ja ADHD kierrokset selvästi pienempinä. Teini höpötti kavereiden kanssa verkon yli ja jotenkin oli todella rauhallinen ilta.

Huomenna jatkuu arki, miljoona hommaa edessä ensi viikolle, mutta tänään vietetään rauhallista laiskottelupäivää kotosalla ja ulkona ropisee sade.