Muutoksen tuulet...

...puhaltaa meidän arjessa. Tirppiksen vointi edelleen syöksykierteessä ja kuormitus kasvaa kuin lumivyöry koulussa. Viime viikolla oli iso yhteistyö palaveri hoitotahon ja koulun kanssa, koulua käydään kevennetysti ja läksyt pudotettiin pois. Se helpottaa, mutta ei ratkaise ongelmaa, koska ongelma on koulussa. Siellä pitäisi tapahtua muutoksia. Hoitotaho on ollut tiiviisti mukana tämän vuoden ajan palavereissa, mutta kuitenkaan mikään ei muutu. Meidän hoitava neuro on huolissaan tilanteen vakavuudesta ja alkuvuodesta lähti lähete HUS:n lastenpsykiatrian jalkautuvan yksikön suuntaan. 

Olemme kaksi vuotta olleet asiakkaana Pasilan erityisyksikössä, nyt se tie tulee päätökseen ja hoito vastuu siirtyy lastenpsykiatrian jalkautuvan yksikön hoiviin. Maanantaina pidettiin palaveria Pasilan porukan ja jalkautuvan yksikön vastuu lääkärin kanssa tilanteesta, että missä ollaan. Jalkautuva yksikkö totesi, että voivat ottaa Tirppiksen asiakkaaksi, mutta hoito tulee olemaan intensiivistä ja vaatii sitoutumista vanhemmilta paljon, koska hoitotyö on sekä kotona että koulussa. Ehdottomasti kyllä, mitä tahansa, mikä auttaa Tirppistä. Koulu on juuri syy nykyiselle voinnille ja sen tilanteen setvimisen lisäksi katsotaan onko kotona joku kehittämiskohde, mihin haetaan keinoja. Mulla oli välittömästi kertoa toive siihen. Jotain keinoja millä voidaan tukea ticien ja pakkojen kanssa enemmän. Jotain millä Tirppis voisi ennalta ehkäistä ja jotain, millä me saadaan autettua yli. 

Joten nyt kohti uutta, vähän pelottaa hyppy tuntemattomaan. Kahdessa vuodessa rakentunut upea hoitosuhde Pasilan porukkaan, nyt tulee uusi hoitotiimi. Sitä miettii, että kohtaako henkilökemiat, ymmärtääkö he meitä, ennen kaikkea miten Tirppis vastaanottaa heidät. Uusien ihmisten kohtaaminen ei ole yleensä niin helppoa. Nyt he kokoavat meille hoitotiimiä ja sitten aloitetaan aikataulutus etenemisen suhteen. Kyllähän me tiedämme millaisessa tilanteessa me eletään, kuinka huonossa tilanteessa Tirppis on, kuinka hän on toimillaan usein itselleen vaaraksi ja miten lapsi kärsii. Kuitenkin kun meidän hoitaja kartoitti tilannetta palaverissa, sattui syvälle sydämeen kuunnella kun asiat ladottiin tiskiin, itsetuhoinen käytös, radikaali muutos huonompaan entisestä... Kun hoitaja kertoi, miten kahden vuoden aikana Tirppis on ollut aina iloinen positiivinen poika ja edellisellä tapaamisella oli täysin erilainen lapsi, kireä, satutti itseään ja tuskainen. Sydän särkyy. 

Kognitiivisia testejä ei ole tehty, opettajat on tähän mennessä erityisesti painottanut, että akateemisista taidoista ei ole huolta. Nyt on vetäisty oppimisvaikeus kortti esiin. Olemme hoitotahon kanssa taipuvaisia olettamaan, että kyse on rajusta kuormituksesta, mutta ei voi ikinä olettaa mitään. Ja kolmannella luokalla kuitenkin opetus ja asiat muuttuu, joten tähän kaikkeen kaaokseen pitää sovitella nämä testit nyt myös. Onhan se mahdollista, että jollain osa-alueella on jotain, eikä se haittaa, mutta mua surettaa tässä se, että kaiken kaaoksen keskellä lapsen pitää vielä repiä voimia tähän. Tosin viime viikon palaverissa painotettiin sitä, että täytyy pitää huolta että Tirppiksen voimavarat riittää. Muuten tulokset eivät ole todellisia. Jos kaikki muu koulussa syöksyykin lumivyörynä rotkon pohjalle, niin enkussa lapsi loistaa edelleen ja saa sieltä sen ilon ja ylpeyden tunteen. 

Kaksi ja puoli kuukautta kesälomaan, kunhan sinne nyt selvitään jollain tavalla, sitten on hegähdystauko. Syksyllä taas muuttu, Tirppiksen opettaja vaihtuu jälleen, toivottavasti saamme jonkun, kuka ymmärtäisi nepsy lasten tarpeet. Toivon, että rehtori ymmärtäisi vähentää integraatio tunteja. Osittain luultavasti täysin turha toivo, toivon silti. Tiedän että Tirppis ei ole ainut lapsi luokalla, joka kärsii pahasti nykytilanteesta. Sitä kautta kuulen myös enemmän siitä, miten huonosti Tirppis koulussa voi, hän kun ei itse kykene sanoittamaan kaikkea. Wilmaan ei liiemmin tule tietoa, muuta kuin väsymyksestä tai kommentti opettajalta tuntimerkintä kenttään "Tirsat". Koulupäivinä Tirppis on jäätävän väsynyt ja uupunut, väsyy koulussa niin että nukahtelee, nukkuu arkena päiväunia, käy ajoissa illalla nukkumaan. Aivan erilaista kuin vapaapäivänä. 

Teinissä alkaa myös näkyä turnausväsymys koronan aiheuttamaan etäkouluun. Opinnot on pääosin käytännön työn kautta suunniteltu, nyt tulee tehtäviä ja viime viikkoina on alkanut jäädä jälkeen niiden palautuksen kanssa. VIime viikolla juttelin vastuu opettajan kanssa puhelimessa, oli etätehtävä mitä ei oikein osattu tehdä. Yhdessä sitä pohdittiin ja osittaisesti onnistuttiin siihen vastaamaan, mutta meillä kun ei tuosta alasta ole tieto taitoa, niin oli hieman haasteellista. Lupasin, että katsotaan yhdessä tilanne tasalle. 

Itse voin vain huokaista helpotuksesta että hurraa etätyö!! Tänään oli virallinen vuosipäivä etätyölle mun työpaikalla. Lounasaikaan oli webinaari, live puhetta ja musiikkia toimitalosta. Katselin taloa ja suorastaan ahdisti ajatella paluuta sinne kaaokseen ja hälinään avokonttori maailmaan. Aamun ja päivän ohjauspuheluja lapsille, kellotusta kaiken kanssa, ramppaaminen julkisilla ja ylipäätänsä työmatkat. Yrität keskittyä töihin ja ihmisiä vaeltaa, puhuu ja ties mitä ympärillä, jatkuva levottomuus, ei kiitos. Nyt voi aamulla käyttää koiran ja asettua omaan työhuoneeseen kahvin kanssa. Vaikka kotona oma lauma hälisee ja vaeltaa, niin se ei haittaa kun on nimenomaan se oma lauma omassa kuplassa. Webinaarissa oli aiheena vuorovaikutus. Näin etänä tulee oman yksikön työkavereiden kanssa juteltua huomattavasti enemmän kuin toimistolla, missä hädissäni etsin hiljaisinta nurkkaa johon veäytyä, kun ahdistaa levottomuus.  

Näillä mennään ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo.